Spenerin Pia Desideriasta ote

Philipp Jakob Spener, Pia Desideria 1676, ote:

Pitäisi miettiä, miten Jumalan sanaa saataisiin keskuuteemme yhä runsaammin. Mitä enemmän sanaa, sen enemmän uskoa ja uskosta kumpuavaa hedelmää. Vaikka näyttäisikin siltä, että meillähän on jo Jumalan sanaa kylliksi, koska saarnoja pidetään kirkoissa monella taholla kerran päivässä ja useamminkin, minusta se ei vielä riitä.

Jos kootaan yhteen kaikki ne lukukappaleet, joita Raamatusta on vuoden mittaan jollain paikkakunnalla luettu kirkossa ääneen seurakunnalle, se on vain pieni osa koko Raamattuun nähden. Muuta Raamatun sisältöä ei kirkkoväki kuule, lukuun ottamatta joitain yksittäisiä kohtia. Väki kuuntelee ymmärtämättä asiayhteyttä.

Eikä pelkkä kotona lukeminenkaan ole ratkaisu kaikkeen, vaikka se on hienoa ja kiitettävää. Siksi kirkoissa pitäisi tavanomaisten Raamatun lukukappaleiden ja saarnojen lisäksi syventää kirkkokansan Raamatun tuntemusta muillakin tavoilla. Kuten näillä:

(1) Raamattua luetaan ahkerasti itse, erityisesti Uutta testamenttia. Ei ole vaikea asia että perheenisät lukisivat sanaa ääneen tai jos se ei suju, laittaisivat jonkun muun lukemaan.

Sen lisäksi, että ihmisiä näin rohkaistaisiin yksityiseen lukemiseen, olisi suositeltavaa, (2) että siellä, missä se voitaisiin järjestää, Raamatun kirjoja luettaisiin määräaikoina julkisesti seurakunnassa kirja kirjalta, ilman sen kummempaa selitystä ja ehkä olisi myös hyväksi tehdä lyhyitä yhteenvetoja. Tämä tapahtuisi kaikkien, mutta ennen kaikkea niiden rakentumiseksi, jotka eivät lainkaan osaa lukea tai eivät osaa lukea sujuvasti, tai joilla ei ole omaa Raamattua. (3) Ehkä olisi myös hyödyllistä — jääköön harkittavaksi — jos palauttaisimme jälleen käytäntöön vanhan apostolisen tavan kokoontua seurakuntana. Sen lisäksi että kokoonnutaan kuulemaan saarnoja, kuten tavallista, pidettäisiin muita kokoontumisia, sellaisia joita Paavali kuvailee (1. Kor. 14.) Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi. (1. Kor 14:26) Tarkoituksena ei olisi, että vain yksi henkilö nousisi opettamaan (kuten muissa tilaisuuksissamme), vaan että myös muut, joille on annettu lahjoja ja ymmärrystä, saisivat — kuitenkin ilman epäjärjestystä ja riitelyä — osallistua keskusteluun ja esittää jumalisia ajatuksiaan käsiteltävänä olevasta aiheesta, ja muut voisivat niitä arvioida. Tämä voitaisiin järjestää seuraavalla tavalla: tiettyinä aikoina kokoontuisi saarnavirkaan kuuluvia (nimittäin sellaisilla paikkakunnilla, joissa heitä on useampia) tai, jos heitä ei ole useampia, kokoontuisi yhden saarnaajan johdolla useampia seurakunnan jäseniä, jotka Jumala on varustanut kohtuullisella ymmärryksellä tai jotka haluavat siinä kasvaa. He ottaisivat Pyhän Raamatun eteensä, lukisivat siitä ääneen ja keskustelisivat veljellisesti jokaisesta kohdasta, niiden yksinkertaisesta merkityksestä sekä siitä, mikä niissä voisi olla hyödyksi meidän monipuoliseksi hengelliseksi rakentumiseksemme.

Jokaiselle, joka ei ymmärtäisi asiaa riittävästi, tulisi antaa mahdollisuus kertoa mikä hänelle on epäselvää ja epäilyksenalaista ja pyytää siihen selvitystä. Samoin niiden, jotka ovat jo edistyneet pidemmälle, sekä saarnaajien, tulisi saada tuoda esiin se ymmärrys, joka heillä kustakin kohdasta on. Se, mitä kukin on esittänyt, tutkittaisiin muiden, erityisesti siihen kutsuttujen opettajien, toimesta sen selvittämiseksi, tarkoittaako Pyhä Henki Raamatussa tätä. Näin koko seurakunta voisi rakentua. 

Kaikki olisi kuitenkin järjestettävä oikeassa tarkoituksessa, Jumalan kunniaksi ja hengellisen kasvun edistämiseksi, ja tarkoituksenmukaisissa rajoissa. Olisi varottava tarkoin, ettei mukaan pääsisi viisastelua, riidanhalua, oman kunnian tavoittelua tai mitään sen kaltaista. Erityisesti saarnaajien, joiden tulisi säilyttää johto käsissään näissä kokoontumisissa, olisi huolehdittava siitä, että tällaiset karsitaan pois. Tästä olisi toivon mukaan olevan huomattavaa hyötyä. Saarnaajat oppisivat itse tuntemaan kuulijansa sekä heidän heikkoutensa tai edistymisensä jumalallisessa autuuden opissa. Näin syntyisi kuulijoiden ja saarnamiesten välille luottamusta, joka on molemmille hyväksi. Kuulijoilla olisi siten erinomainen tilaisuus harjoittaa Jumalan sanaa ahkerasti ja intoutua siihen; he voisivat tällöin tuoda esiin ne epäilyksensä ja omantunnon kysymyksensä, joita he eivät aina tohdi mennä kertomaan saarnaajalle, ja kuulla hänen ratkaisunsa.

Näin he voisivat lyhyessä ajassa sekä kasvaa itse että oppia opettamaan paremmin omassa koti-kirkossaan lapsiaan ja palvelusväkeään. Kun tällaisia harjoituksia ei ole, saarnat — joissa yksi henkilö esittää asiansa yhtenäisenä, taukoamattomana puheena — eivät aina tule niin oikein ja täydellisesti ymmärretyiksi, koska välillä ei ole aikaa pysähtyä ajattelemaan asiaa. Tai jos joku jää miettimään jotakin yksittäistä kohtaa, häneltä jää sillä välin paljon kuulematta siitä mitä saarnassa seuraavaksi puhutaan. Mutta tällaisessa keskustelussa näin ei pääse tapahtumaan. Samoin, kun luetaan itsekseen kotona, ilman että on ketään auttamassa lukijaa yhtään ymmärtämään kunkin raamatunkohdan merkitystä ja tarkoitusta, lukija ei voi saada riittävästi selkoa siitä kaikesta, minkä hän mielellään haluaisi ymmärtää. Niinpä nämä molemmat puutteet poistettaisiin tällaisilla harjoituksilla, eikä siitä koituisi suurta vaivaa sen paremmin saarnaviran haltijoille kuin kuulijoillekaan. Samalla saataisiin melko paljon noudatettua sitä, mitä Paavali kehottaa sanoessaan (Kol. 3:16): "Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne, kaikessa viisaudessa. Opettakaa ja neuvokaa toisianne psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä, suloisilla lauluilla." Näillä lauluilla voisimme tällaisissa kokoontumisissa ylistää Jumalaa ja saada niistä rohkaisua itsellemme. On nimittäin varmaa, että ahkera puuhailu Jumalan sanan parissa — joka ei tarkoita pelkkää saarnojen kuuntelua, vaan käsittää myös lukemisen, tutkistelun ja keskustelemisen (Ps. 1:2) — on oleva tärkein keino jonkin asian parantamiseksi, tapahtuipa se tällä tavoin tai sitten muiden ehdottamilla, osuvammilla tavoilla. Sillä Jumalan sana pysyy siemenenä, josta kaiken hyvän täytyy kasvaa meissä. Jos saamme ihmiset innostumaan sanasta ja ahkerasti etsimään iloaan tästä Elämän Kirjasta, heidän hengellinen elämänsä vahvistuu ihanasti, ja heistä tulee aivan toisenlaisia ihmisiä.

Ja mitäpä meidän autuas Lutheruksemme olisi hartaammin tavoitellut kuin sitä, että ihmiset innostuisivat ahkerasti lukemaan Raamattua? Niin suuresti hän sitä painotti, että hän jopa lähes epäröi antaa omia kirjojaan julkaistaviksi, ettei niiden lukeminen tekisi ihmisiä laiskemmiksi lukemaan itse Raamattua. Hengellisen pappeuden käyttö runsain määrin. Lutherin kirjoituksiin perehtyneelle käy selväksi, että tämä autuas mies Luther todella vakaasti tahtoi hengellisen pappeuden harjoittamista. Vapahtajamme ei näet ole tehnyt vain pappeja papeikseen, vaan kaikki kristityt, ja voidellut nämä Pyhällä Hengellä ja kutsunut hengellisiin pappistehtäviin. Eikä Pietarikaan puhu pelkistä saarnamiehistä sanoessaan: Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa. (1. Piet. 2:9) Seikkaperäisemmin opettajamme Lutherin käsitys papillisista viroista tulee esiin hänen kirjoituksessaan böömiläisille. Siitä saamme lukea miten kirkon palvelijat tulee valita ja asettaa. Hän katsoo, että kaikki hengelliset virat kuuluvat yhtäläisesti kaikille kristityille, vaikka niiden virallinen ja julkinen toimittaminen on virkaan asetettujen sanan palvelijoiden asia. Vain hätätapauksessa muut voivat hoitaa julkista virkaa. Mutta kaikkien niiden, jotka eivät lukeudu julkisen viran hoitajiin, tulee kotonaan ja siellä missä elävät ja ovatkin, hoitaa kaikille kuuluvaa hengellistä virkaansa. Tiivistelmä: Jos näin ei tehdä, eli ei tutkita Raamattua ja pidetä huolta toinen toisensa autuudesta, siitä seuraa suruttomuutta ja harvalukuisten pappien toiminta sielunhoitajina käy liian raskaaksi.

Kirja: Philipp Jakob Spener, Kirkon uudistus, 1962 Kirjayhtymä, 1984 Kirjaneliö.

https://www.deutschestextarchiv.de/spener_piadesideria_1676

https://www.evangelischer-glaube.de/spener-pia-desideria/